Juhannus ja ystävät

Eipäs ole taas tullut kirjoiteltua hetkeen, koska aika on mennyt töissä ja kesää vietellessä. Juhannusreissusta inspiroituneena päätin kirjoitella vähän tutuista, kavereista ja ystävistä ja siitä mitä nämä käsitteet minun mielestäni tarkoittavat ja sitä kautta myös ilmaista miten itse olen elämässäni vaikuttavat ihmiset nähnyt.

Olin siis Juhannuksen vietossa Lapissa mökkeilemässä parhaimpiin kuuluvien kavereideni kanssa. Juhannus meni normaalisti grillaillessa ja siinä sivussa jutellessa ja keskustellessa ja asiaa yleensä riittää, koska  varsinkin itse etelämpänä asuvana näen heitä paljon harvemmin nykyään. Mutta mikä sitten on se syy miksi etäisyydestä ja harvemmasta tapaamistahdista huolimatta nämä kyseiset ihmiset säilyvät läheisimpinä ihmisinä eli ns. ystävinä minulle?

Olen ollut jo murrosikäisestä asti kiinnostunut ihmisisistä ja ihmisten välisistä sosiaalisista suhteista ja niiden eroavaisuuksista, olisiko se sitten tavallaan sosiaalipsykologiaa tai ehkäpä enemmänkin sosiaalista filosofiaa psykologian mittaavasta ja “eksaktista” luonteesta johtuen. Jokatapauksessa olen nähnyt elämääni vaikuttavien ihmisten jakautuvan tiettyihin kategorioihin tuntemisen tason perusteella. Minun mielessäni kaikista lähimmät ihmiset, perheen ja lähimpien sukulaisten lisäksi tottakai, ovat niitä ystäviä, seuraavaksi tulevat kaverit ja sen jälkeen tutut.

Mielestäni ystäviä minulla on ollut määrällisesti ehkä muutama kymmenen ja maksimissaan noin kymmenen kerrallaan, kavereita reilusti useita kymmeniä ja tuttuja sitten vielä vähintäänkin saman verran kuin kavereita. Tuttujen ja kavereiden ryhmien ollessa melko itsestäänselviä niiden mennessä osaksi jopa päällekkäin, ystävät on melko mielenkiintoinen käsite, koska itse olen nähnyt sen niin ettei ihmisellä voisikaan olla hirvittävän montaa ystäväksi luokiteltavaa ihmissuhdetta varsinkaan yhtäaikaa, koska ei aika eikä energia yksinkertaisesti riitä kaikkien ylläpitoon ystävätasolla. Enkä tarkoita etteikö jotkut voisi nähdä, että heillä on useita ystäviä, mutta tämä on minun ajatusmallini siitä millä tuntemisen tasolla ihmisistä tulee ystäviä.

Kategorisointi kuulostaa ehkä joidenkin mielestä raa’alta, mutta minun ajatuksissa se ei suoranaisesti liity esimerkiksi siihen onko joku parempi kaveri kuin toinen, vaan enemmänkin juuri tuntemisen tasoon, mistä syystä toiset ihmiset ovat läheisempiä kuin toiset ja tämä on varmasti itsestäänselvyys jopa jokaiselle joka kategorisoinnin näkisi jotenkin ikävänä. Ystävyys- ja kaverisuhteiden kehittyminen on kuitenkin aika paljon kiinni sattumasta esimerkiksi siinä mihin päätyy kouluun, lukioon, armeijaan, korkeakouluun töihin… Vanhemmalla iällä ihmisten tapaaminen ja heihin tutustuminen tuntuu muutenkin hidastuvan ja vaikeutuvan jostain syystä, ehkä skeptisyydestä ja nuoruuden innon (ja ehkä naiiviuden) vähenemisestä?

Olen pitempään jo miettinyt, että mitä ovat ne syyt, mikä tekee toisista ihmisistä läheisempiä kuin toisista. Asun tällä hetkellä kolmannessa paikassa “pysyvästi” eli olen muuttanut kohtalaisen usein ihan omasta tahdostani ja näiden lisäksi olen asunut kahteen eri otteeseen useamman kuukauden ulkomailla. Varsinkin lukion jälkeen ajattelin, että tulen helposti solmimaan samanlaisia ystävyyssuhteita kuin lukioaikana ja näin myös kävi, mutta mielenkiintoisempaa olikin se kuinka ne vanhemmat ystävyyssuhteet säilyivät ja paranivat etäisyydestä ja harvemmasta näkemistahdista huolimatta niin paljon, että näen nämä samat tyypit edelleen lähimpinä ystävinäni. Heidän lisäksi minulle on jäänyt pari hyvää ystävää myös kotikylästäni, joiden kanssa vanhat jutut ovat edelleen tallella vaikkei niin usein tapaisi heidänkään kanssa.

Eli tästä olen vetänyt johtopäätöksen, että tuntemisaika vaikuttaa ystävyyssuhteiden kehittymiseen hyvin paljon. Aika ei tietenkään yksin riitä, vaan ystävyyssuhteet vaativat myös ylläpitoa, mutta itse uskon, että tietyn rajan ylittäneissä ystävyyssuhteissa tämä ylläpito tapahtuu lähes itsestään. Tai ainakin itse olen aina pyrkinyt ennakkoluulottomasti pitämään yhteyttä ystäviini, olenhan aina ollut myös tyyppinä sellaista sosiaalisesti aktiivista tyyppiä, joka välillä ehkä jopa liiaksikin yrittää potkia kavereita kaikkeen mahdolliseen sosiaaliseen toimintaan mukaan, mutta minkäpäs sitä ADHD:lleen mahtaa.

Sanoisimpa siis, että kannattaa pitää kiinni niistä vanhoista ystävistä, koska historialla tuntuu ainakin minun tapauksessani olevan todella suuri merkitys miten läheisiltä lähimmät ihmiset vaikuttavat. Minun ja parhaiden ystävieni kesken jututkin ovat jo niin korkealentoista, että ne pääsääntöisesti menevät ohi porukan ulkopuolisilta ja jopa monilta hyvinkin lähellä olevilta, mutta niin se vain menee, kun joidenkin kanssa se yhteys löytyy. Ja siitä yhteydestä aion ainakin itse pitää kiinni loppuun asti.

This entry was posted in (tyhjä) and tagged , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *