Käytännön asioita take two

Toinen kokonainen arkipäivä meni perjantailta jääneitä käytännönasioita (lue: kaikki) hoitaen. Nyt sitten on Itävallan Alppijärjestön (ÖAV) jäsenyyttä, todisteita asumisesta Itävallassa, vaihteeksi uutta ulkomaista pankkitiliä puhelinliittymää varten sekä kauhea nippu tarkkuusmeisseleitä (koska yhtä ei ole mahdollista ostaa vaan pitää ostaa kaikki torxit sun muut siinä kyljessä ja luultavasti todeta koko setti täysin onnettomaksi) rakkaan ystäväni Macbookin sisuskalujen uusimista varten.

Koska tänään ei ole laskujuttuja kerrottavana niin keskitytään käytännön juttuihin ja esitellään asuinfasiliteetteja hieman enemmän kuin sisustuspostissa, mutta sitä ennen pari juttua toiseen rakkaaseen harrastukseeni liittyen eli syömiseen!

Ensimmäisenä aamuna kävin naapurista löytyvässä “Running Wok” -nimisessä pikakiinalaisessa tms. aamiaisella (kyllä, 12 jälkeen on vielä aamu jos on vasta herännyt) eikä kyseinen pöperö pettänyt tälläkään kertaa. Ja konsepti tuossa varmasti parasta on, koska ruoassa ei kauaa kestä ja ruoan valitseminen ei paljoa helpompaa voisi olla ja ruoka tulee mukavissa jenkkileffoista tutuista pahvipurkeissa, eikä ankeissa muovirasioissa kuten Suomessa (Jos tätä lukee joku pelkistä kuvista kiinnostunut, joka ei jaksa jaarituksia lukea, mutta on jostain syystä tänne asti päässyt niin niitä voi selailla klikkaamalla ensimmäistä ja klikkailemalla kuvaan ilmestyvistä nuolista eteenpäin).

Running Wok

Tänään söin toisen kerran aamiaista vasta kaupungilla, koska aamulla tuli yllättäen kiire, että ehdin asukastoimistoon tms. ilmoittautumaan asukkaaksi ennen kello 12. Tästä johtuen nappasin siellä vierailtuani kohtalaisen muhkean Fladenbrot mit Käse und Schinken eli perus pullaa ja välissä hillitön määrä tavaraa ja majoneesia kohtalaisen huokeaan kolmen euron hintaan, mmmmaaaiiistui!

Fladenbrot

Asioiden hoidon ohessa tuli tietenkin pyörittyä kaupungilla muutenkin ja muutamia juttuja mitkä ovat muuttuneet sitten 2009 kevään pisti silmään, niistä ensimmäisenä Maria-Theresienstrasse ilman mitään remppahommia, eli ensimmäistä kertaa täysin ehjänä vaikka täällä yli 5kk olenkin 2009 viettänyt ja viime talvenakin pari viikkoa. Ja taustalla vaikuttavasti Innsbruckin ylpeys eli Nordpark-hiihtokeskus.

Maria-Theresienstr.

Toinen uusi juttu oli ehjätyn kadun viereen avattu uusi kauppakeskus, joka myöskin oli rakenteilla jo kaksi vuotta sitten ja vielä viime talvenakin melko vaiheessa. Nyt se kuitenkin oli valmis ja olihan se ihan kauppakeskuksen oloinen.

Kauppakeskus

My favourite

Kauppareissun päätteeksi kävin kurkistelemassa vähän taloni sisäpihalla ja täytyy kyllä sanoa, että melkoiseksi slummitaloksi voisi taloa sanoa jos vain tuolta puolen näkisi, koska itse asunto on kuitenkin ihan jopa keskitasoa vähemmän askeettinen kuin, mitä olen täällä tai Saksassa yleensä opiskelijoilla nähnyt.

Huomattavaa: oven yläpuolella oleva suuri parveke/terassisysteemi todellakin kuuluu juuri meidän asuntoomme.

Talo

Slummi?

Ajattelin sitten samalla kun taloa muutenkin esitellään niin ottaa muutaman kuvan myös sisätiloista ja huoneestakin uudelleensisustamisen sekä viihdekeskuksen kokoamisen jälkeen. Asuntohan tosiaan on melko kompakti 3 huoneen WG, kuten täällä on tapana kimppakämpistä sanoa ja kämppiksinä minulla on yksi saksalainen tyttö, jota en ole vielä ehtiny näkemään täällä asumisen aikana ja tällä hetkellä vielä Etelä-Tirolilainen (Italialainen kait, ei näistä ota selvää kun osavaltiot menevät maiden rajojen yli) tyttö, joka on lähdössä noin viikon päästä vaihtoon ja jonka tilalle tulee Itävaltalainen kaveri jossain vaiheessa. Jouduin vaihtamaan Olympuksesta vanhaan Canoniin, koska yhteiselo Olympuksen kanssa ei vielä ole täysin harmoniassa. Seuraavista ensimmäinen kuva on otettu Olympukselta, mutta seuraavat Canonilla, koska Olympus ei suostunut yhteistyöhön enää ensimmäisen kuvan ottamisen jälkeen, asiaa selvitellään. Mutta täytyy sanoa, että Olympuksen värimaailma on suorastaan ihailtava Canoniin verrattuna, vaikkakin herkkyys oli ensimmäisessä kuvassa huomattavasti pienempi.

Huone 1

Huone 2
Viihdekeskus
Keittiö 1

Keittiö 2

Keittiö 3

Kylpyhuoneesta kannattaa huomata erittäin mielenkiintoiset peilikaapin valot.

Kylpyhuone

Itävaltalainen siivouskomero

Seuraavassa noudatetaan hieman samaa logiikkaa kuin Münchenin asuntoni keittiön hanassa.

Itävaltalainen logiikka?

Kaikkien rakastama (??) saksalainen inventio:

Porraspönttö!

Täysin normaaliahan on, että wc ja kylpyhuone ovat erikseen (how convenient!), mutta Keski-Eurooppalaista mentaliteettia ei liikaa voi ihmetellä koskaan, sillä ainoa lavuaari sijaitsee kuitenkin ainoastaan kylppärissä, eli kyllä, ylläolevan kuvan huoneessa ei tosiaankaan ole muuta kuin pönttö, mutta portaallinen “Scheissestufe” -malli sentään.

Terassi

Terassinäkymä

Kyllä tuolla terassilla kelpaa keväämmällä grillailla kunhan vähän lämpötila nousee. Terassilla tosiaan neliöitä luultavasti lähes samat kuin asunnossa yhteensä, mutta mikäpä se siinä. Ja taustalla näkyvä vuorijono on osa kaupungin pohjoispuolella olevaa vuorijonoa Nordketteä.

Valittamisen määrästä huolimatta viihdyn Itävallassa ja asunnossani enemmän kuin hyvin ja voisin kyllä vaihtaa kaikki käytännön täydellisyydet ym. hienoudet Suomesta noihin ulkona joka puolella näkyviin lumisiin huippuihin, niin se vain on. Ja mitäpä reissaaminen ja ulkomaillaolo olisi, jos ei valittaa saisi ja kehua Suomen hienoutta ja toimivuutta (ja erityisesti ihanaa totalitarismia, eikun).

Fiilis on erittäinkin positiivinen ja kaikki hommat alkaa olla hoidossa (AINIIN) kausikorttia lukuunottamatta, koska sellaista en tänään Nordkettenbahnin (Nordparkiin vievä juna) ala-asemalta saanut ostettua, koska tädille ei vaan sen vertaa mennyt perille, että kausikortin olisin halunnut, snowcardia kysellessä vastaukseksi tuli vaan “you have no skis”, huoh… Noh jospa huomenna sen jostain saisi käytyä ostamassa, ei vaan jaksaisi pelkästään sen vuoksi lähteä raahaamaan kaikkia mahdollisia rojuja bussiin kun kortti kuitenkin PITÄISI ihan täältäkin saada, ellei näin älytöntä kielimuuria olisi. Turistikaupunki my ass, saksankieliset vaan nyt sattuvat aina olemaan saksankielisiä ja omaavan myös heille ominaisen nationalistisen mentaliteetin (kuten esim. Saksassa tuossa syksymmällä), mutta ei pidä yleistää tietenkään, yleistäminenhän on väärin ja rumaa.

Eipä kait sitä sitten sen kummempia, lumisateita edelleen odotellaan, mutta eiköhän tässä mäkeenkin pidä huomenna tai viimeistään keskiviikkona lähteä, kiirettä vaan tahtoo pitää kaikilla täällä, kun on semesterin loppu meneillään ja kauheasti tenttejä kaikilla muilla, mitähän sitä ite keksisi, kun sitä paudaakaan ei ole ihan tosta vain laskettavissa tällä hetkellä. Tämä ilta varmaan jatkuu tästä viime kesän Flown fiilistelyistä Marina and the Diamondsin tahdissa leffojen ja sarjojen katseluun ellei kovin suuria ihmeitä tapahdu.

Bis später!

This entry was posted in Asuminen, Innsbruck, Ruoka and tagged , , . Bookmark the permalink.

0 Responses to Käytännön asioita take two

  1. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You actually explained that superbly!

    subaction showcomments viagra smile older bringing viagra over the border
    viagra without a doctors prescription
    oral jelly viagra – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  2. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Beneficial posts. Cheers.

    hearing loss with viagra viagra nitroglycerin patches
    viagra for women
    can viagra cause peyronies disease – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  3. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Well voiced really. .

    indian viagra safety dog eats viagra
    viagra generic
    viagra delivered in 24 hours – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  4. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Whoa quite a lot of very good info.

    compare viagra 26 levitra won viagra lawsuits in august 2010
    viagra for sale uk
    viagra and teenren – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  5. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Really tons of excellent data.

    viagra time to work propafenone and viagra cialis
    viagra without a doctor prescription
    novartis viagra uk – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  6. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Thank you, Lots of postings.

    viagra doesnt work for me cutting viagra pill in half
    generic viagra 100mg
    cialis vs viagra forums – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  7. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Fantastic data, Regards!

    buy taladafil viagra perscrition viagra
    buy generic viagra
    v for viagra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  8. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Amazing lots of fantastic advice.

    rush limbaugh viagra thailand natural products like viagra
    viagra for women
    nonprescription viagra au – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  9. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Kudos. Excellent stuff.

    escasty and viagra viagra and swinging
    buy generic viagra
    viagra pct patent application 1994 – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  10. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Beneficial information. Kudos.

    longer sex with viagra viagra professional 100mg pills buy online
    buy viagra online
    alternative viagra drug reviews – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  11. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You actually said it very well.

    cialis versus levitra versus viagra had a viagra party
    generic viagra
    find search viagra buy free – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  12. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Thank you. I value this.

    anyone order viagra online viagra bob is happy commercial
    generic viagra 100mg
    bargain viagra – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  13. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    With thanks. I enjoy this!

    viagra schoolboys to get stiff discipline viagra do and dont
    viagra online
    female viagra pill – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  14. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You suggested this really well!

    buying viagra pens viagra vs nitro
    generic viagra 100mg
    ed treatment without viagra type drugs – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  15. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    With thanks! I appreciate this.

    scottish civic trust viagra charles q viagra search
    generic viagra
    new york cialis soft about viagra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  16. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.
  17. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Thank you! I enjoy this!

    real viagra without a prescription pros and cons viagra
    viagra for women
    senate bill about viagra commercials – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  18. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Awesome write ups, Regards.

    spiro c viagra totaly free viagra
    viagra without a doctors prescription
    ordering generic viagra in canada – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  19. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Nicely put, Thanks.

    metformin viagra viagra scotland
    buy generic viagra
    staff meeting viagra slogans – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  20. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Thanks a lot! Excellent stuff!

    purchase viagra online with paypal viagra china
    cheap viagra
    most effective way to use viagra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  21. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You have made your point extremely effectively.!

    what is a alternative to viagra viagra negotiation tool
    buy viagra online
    fun with viagra – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  22. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Well spoken genuinely. .

    cialis compared viagra viagra headquarters in canada
    viagra without a doctor prescription
    viagra goes generic – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  23. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Nicely put, Cheers.

    viagra emoticon women taking viagra
    buy viagra
    dosing equivalence beween viagra and cialis – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  24. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Nicely put. Kudos.

    viagra seeing blue liver problems and viagra
    viagra for sale uk
    viagra and baseball – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  25. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Beneficial advice. Many thanks!

    viagra levitra drug comparison viagra home depot price
    viagra pills
    generic india viagra – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  26. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Kudos. Plenty of facts.

    pregnancy and viagra discounts for viagra cialis
    buy viagra online
    cheap viagra pill – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  27. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    With thanks. Plenty of material.

    pharmacy viagra fuerteventura viagra cialis delivery
    viagra without a doctor prescription
    premium generic viagra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  28. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Appreciate it, Loads of postings!

    why do men want viagra viagra enhancement stories
    cheap viagra
    women who take viagra – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  29. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Nicely put. With thanks.

    getting viagra online levitracialis compare levitra viagra
    viagra for women
    emphysema primary pulmonary hypertension viagra – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  30. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You actually stated that superbly!

    nature viagra bob dole and viagra
    generic viagra 100mg
    viagra effects on women – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  31. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You mentioned this wonderfully!

    viagra effective for females viagra cialis comparison
    viagra without a doctors prescription
    patent how long viagra – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  32. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Valuable tips. Thanks a lot.

    buy viagra site alternative meds for viagra
    generic viagra online
    viagra parties – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  33. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You mentioned this very well.

    pfizer viagra generic snow white and viagra cartoon
    viagra for sale uk
    gm viagra – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  34. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You said it nicely.!

    cheapest price viagra does viagra affect chances of pregnany
    viagra for women
    free sample viagra cialis levitra – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  35. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Helpful posts. Kudos!

    is viagra safe for diabetics viagra weight loss
    cheap viagra
    walmart viagra cost 2009 – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  36. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Excellent content. Regards.

    viagra retail discount viagra nasal spray
    generic viagra 100mg
    celebrity endorsments viagra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  37. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Thanks a lot, Great information!

    viagra toll free hotline where does viagra spam come from
    viagra for sale uk
    watermellon an viagra – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  38. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Very good knowledge. Thanks!

    cheap viagra online without prescription catholic church and viagra
    viagra for sale uk
    comparison viagra levitra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  39. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Regards, Plenty of content!

    penegra silagra generic viagra cumwithuscom viagra doctor torrance california
    cheap viagra
    cvs viagra xost – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  40. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Thanks, Terrific stuff!

    peyronies disease and viagra viagra boring pages edinburgh affects boring
    viagra without a doctor prescription
    reasons viagra might not work – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  41. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Great content. With thanks.

    female infertility and viagra viagra pop grupe
    buy viagra
    33 viagra order online – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  42. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.
  43. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Cheers, Wonderful information.

    low cost alternatives and to viagra cialis viagra
    generic viagra 100mg
    what if viagra does not work – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  44. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Truly plenty of helpful facts!

    viagra joks natural viagra for woman
    buy generic viagra
    buy com online phentermine viagra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  45. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Many thanks! I appreciate it!

    lowest price viagra 10 pills mark martin viagra car
    generic viagra online
    safe lower price viagra – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  46. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You expressed it effectively!

    drug interactions flomax viagra women that take viagra
    buy viagra online
    cat 1 keyword viagra – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  47. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Nicely voiced genuinely! .

    settlement on viagra in the courts viagra directions 100mg
    buy generic viagra
    generics mexico viagra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  48. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Really many of useful knowledge!

    us based viagra taking viagra and l caradine
    buy viagra
    robin william viagra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  49. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.
  50. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Wow tons of helpful data.

    discount viagra online a href free trial generic viagra
    viagra for sale uk
    united states discount viagra – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  51. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You actually reported that really well.

    compare viagra and levetra discount viagra online a href
    buy generic viagra
    viagra falls play – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  52. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.
  53. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.
  54. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Thank you, Great stuff!

    cialis or viagra viagra url
    viagra generic
    costs of viagra – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  55. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Valuable facts. Kudos.

    viagra adverse viagra sex play prolonged
    viagra online
    subaction showcomments viagra smiled newest – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  56. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Tips well regarded!.

    niacin works like viagra generic prescription viagra pages edinburgh sample
    viagra without a doctors prescription
    viagra and xanax – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  57. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Whoa many of very good data.

    viagra medication online viagra addiction
    viagra for sale uk
    genuine viagra free shipping – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  58. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Awesome write ups. Thanks.

    viagra lowest crush viagra tablets
    buy viagra
    bonifacio comandante viagra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  59. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Wonderful info, Many thanks!

    viagra history viagra without prescription new york
    viagra 100mg
    viagra efectos – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  60. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Great stuff. Cheers!

    jokes about viagra does viagra give you an erection
    generic viagra
    cheap us viagra – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  61. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Kudos. I like this.

    viva viagra elvis best time to take viagra 50mg
    viagra online
    hard erections without viagra – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  62. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Nicely put, Many thanks!

    woman takes viagra viagra and nitrites
    viagra pills
    viagra home depot price – https://genericviagrarcp.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  63. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Terrific data. Thank you!

    levitracialis compare levitra viagra viagra jellies wikipedia
    cheap viagra
    viagra boring edinburgh girl pages boring – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  64. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    Great data. Many thanks!

    viagra in employee drug test viagra handstand commercial
    viagra without a doctor prescription
    australian viagra online – https://genericviagrantx.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

  65. AndrewBit says:
    Your comment is awaiting moderation.

    You have made your point!

    viagra bahrain canada super viagra
    buy generic viagra
    viagra capsule – https://genericviagramsl.com

    DavidEmonA
    Terencedek
    Victorwen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *